Nostaminen kuuluu lähes jokaisen arkeen, usein huomaamatta. Erilaisten nostotapojen opettelu ei ole vain “salijermujen juttu”, vaan ne kuuluvat kaikille. Hyväksi harjoiteltu ja sinulle sopiva nostotekniikka:
Olipa kyse kauppakassista, pyykkikorista tai lattialta nostettavasta pienestä esineestä, tapa, jolla nostamme, vaikuttaa kehoomme joka kerta.
Jos sinulla on epävarmuutta nostotilanteisiin ja kehon toimintaan liittyen, on hyvä muistaa, että nostotekniikka on yksinkertainen, mutta vaatii harjoittelua, jotta se tulee luonnostaan. Nostamisen perusperiaatteet:
Tärkeä oivallus on myös se, ettei kaikkea tarvitse nostaa. Pienillä muutoksilla voi vähentää kuormitusta merkittävästi. Monessa tilanteessa voi hyödyntää liu’uttamista nostamisen sijaan sekä painonsiirtoja, jolloin keho tekee työn kevyemmin.
Painonsiirron ja liu’uttamisen avulla esineiden siirtelystä tulee kevyempää.
Turvallinen nostaminen ei ole vain tekniikkaa – se liittyy myös kehon ominaisuuksiin. Nostamisen kannalta on hyödyllistä huolehtia:
Kun keho on vahva ja liike tuttu, eri tilanteisiin sopivat tekniikat tulevat käyttöön automaattisesti. Samalla luottamus omaan kehoon kasvaa, eikä arjen tilanteita tarvitse turhaan varoa.
Nostotekniikka on taito, jonka voi oppia. Keho on mukautuvainen ja kehittyy, kun se saa sopivaa ärsykettä. Nousujohteisen lihasvoimaharjoittelun sekä monipuolisen nostamis- ja liikkumistaitojen harjoittelun avulla nostaminen muuttuu helpommaksi ja turvallisemmaksi. Samalla turha varominen vähenee ja arjen tekeminen sujuvoituu.
Haluatko varmuutta arjen nostamiseen tai vahvistaa kehoasi turvallisesti? Fysioterapeuttimme ohjauksessa opit tekniikat käytännössä ja saat samalla harjoitteita, jotka tukevat arjen toimintakykyä.
👉 Ota yhteyttä ja varataan aika tapaamiselle. Tehdään yhdessä arjesta turvallisempaa ja kehostasi voimakkaampi ja kyvykkäämpi!
Maakuntakatu 13, 96100 Rovaniemi
posti@lapinseniorikuntoutus.fi
0400 818 798
2472800-4
© 2012–2025 Lapin seniori- ja aikuiskuntoutus Oy